8. marraskuuta 2009

ONMKY - Kisko 3-1 (25-11,25-22,22-25,25-23)

Paljon mainostetut uudet pelipaidat ja kotisali vastassa Oulun Kisko. Mukana kaikki paitsi Taru ja Anu, joten passari on ainakin selvillä :)

Kentälle aluksi Heli, Suvi, AnuR, Tiia, Elisa, Pia ja liberoksi Niina. Ensimmäinen erä meni suunnitelmien mukaan. Syötettiin, puolustettiin, hyökättiin, vastaanotettiin, ... kaikki toimi. Alussa pientä haparointia oli tietenkin syötöissä, kun 9-4 tilanteessa oltiin syöttövirheillä annettu kolme pistettä. Mutta selväähän tuo peli muuten oli. Kisko hyökkäsi pääasiassa kahden pitkän keskitorjujansa kautta isoilla passeilla ja niistä joko lyötiin takakulmiin tai jujuteltiin lyhyitä. Erän loppupuoliskon pelasi Laura keskellä ja Maija yypeenä.

Toiseen erään lähdettiin mihin ekan lopussa jäätiin, eli Laura ja Maija kentälle. Sitten alettiin tekemään virheitä. Täytyy kyllä myös sanoa, että tuli välillä Raahen peli mieleen - pallot tuntuivat aina tulevan takaisin ja aina se näytti lähinnä tuurilta. Yksi jopa potkaistiin. Eipä siinä ... Anu jossain vaiheessa takaisin kentälle tuomaan varmuutta puolustuksiin ja nostoihin. Vaikka lopussa oltiin 18-20 tappiolla, niin erä hoidettiin kotiin.

Kolmanteen erään Saija ja Pia keskelle, muuten ensimmäisen erän aloituskokoonpano. Erä lähti hyvin käyntiin ja kentälle tehtiin vaihtoja. Anna yleispelaamaan ja Lauraa keskelle. Sitten erään puoleen väliin alkoi kaikki tökkiä. Ensimmäisen aikalisän otin näköjään meidän vielä johtaessa 14-12, eli varmaan oltiin jo monta palloa hävitty. Hetken päästä oltiin jo 15-18 tappiolla, eli varmaan tuo erän puoliväli ollaan pelattu jotain 1-8 Kiskolle. Välissä Suvi loukkasi hiukan niskaansa törmätessään Niinaan ja Maija vaihdettiin tilalle Hakkuriksi. Peli aivan sekaisen ja koitetaan saada jotain ryhtiä kentälle vaihtamalla Tiia Annan tilalle. Hetki kylmäpussia niskassa ja Suvi myös kykeni palaamaan kentälle. Loppuun hyvä kiri jolla noustiin on ihan iskuetäisyydelle, mutta valitettavasti kiri aloitettiin hiukan liian myöhään ja Kisko vie voiton.

Neljäs erä alkuperäisellä kuusikolla ja peli on sekavaa. Kiskon peli vaan on jotenkin vaikeaa ... mummoa keskeltä, paljon omituisia jujuja, puolustuksia milloin milläkin ruumiinosalla. Rehellisesti en muista milloin yhdessä pelissä olisi noin monta pelaajaa "kaatunut", kuin Kiskon kenttäpuoliskolla tapahtui, mutta aina jollain ihmeellä pallo toimitettiin aina takaisin meille. Vaikka vastustajan peli näytti kuinka huonolta, niin sillä ei ole merkitystä, kun pisteitä vaan ei tule. Tilanteeseen 23-23 asti mentiin aivan rinta rinnan ja sitten onneksi päästiin ohi ja voittoon.

Viides erä pelataan sitten maanantaina treeneissä, sillä jotain on tehtävä. Kokonaisuutena kauden selkeästi huonoin peli. Onneksi en ole kauhean pettynyt, sillä kuitenkin saatiin paljon hyvääkin aikaan ja ainakin nyt itsestä tuntuu, että hyviä yksilösuorituksia riitti. Heli pelasi kokonaisen pelin ja ihan hyvinhän se kulki. Niina pelasi kauden parhaan pelinsä ja näytti että se liberon homma alkaa sieltä löytyä. Tiian ja Anun puolustus/vastaanotto peli oli hyvää, kuten ennenkin. Suvin hyökkäyksiin on löytynyt varmuutta. Keskitorjujat (ihan kaikki neljä) pelaa jokainen hyvin ja tasaisen varmasti. Anna ja Maija sai vähän pelikokemusta, vaikka valitettavasti omituisen takeltelun vuoksi vähemmän kuin olisin halunnut antaa.

Pelin erikoisuudet: Vastapuolen takakentällä puolustaja hyppäsi (oikeasti hyppäsi takakentällä) ja "puolusti" kovan lyönnin olkapäällään takaisin peliin!?!?

Sagu tähtiä:
Niina *** (Vastaanotto oli rautaa ja puolustusroolikin alkaa hahmottua)
Anu ** (Joukkueen pahimmat syötöt + nosto/puolustus)
Voiko viimeisen tähden jakaa tai antaa kahdelle? No voi tietenkin kun nämä on mun tähtiä :D
Tiia * (Parasta puolustukset, mutta myös muuten hyvää peliä)
Suvi * (Ennakkoluulottomasti kovia lyöntejä ja hyviä syöttöjä)

PS. Marjon pojasta tuli Mauno Jalmari :D

3 kommenttia:

  1. On se hyvä että huonoinkin peli voitetaan :-) Valkku on rautaa! ;-)

    VastaaPoista
  2. Mitä pitäisi päätellä pelaajaroolien arvostuksesta, kun Saku kirjoittaa Hakkurin isolla alkukirjaimella? :D

    Erikoisuussarjaan lisäisin vielä oman henk.koht. panostukseni eli noin 5 metriä pitkän aloitussyötön, joka vastustajan ryhmitysvirheen vuoksi tuomittiin tietysti meidän pisteeksi. Tärkeintä on virheiden oikea ajoitus.. ;D

    VastaaPoista
  3. Yleensä laitan vielä että THE Hakkuri.

    Taisit nähdä sijoittumisvirheen ja syöttää tarkoituksella pitkän, jotta tuomarilla olisi aikaa huomata virhe :D

    VastaaPoista