2. marraskuuta 2009

RaLePa-ONMKY 0-3 (15-25,24-26,15-25)

Vieraspeli kaukana etelässä Lapaluodon viereisessä kylässä. Matkaan lähdettiin kolmella autolla keskelle sumua ja jokainen löysi perille siihen korkean talon vieressä olevaan saliin.

Ekaan erään lähdettiin seitsikolla AnuE (P), AnuR (YP), Tiia (YP), Suvi (HA), Pia (KT), Elisa (KT) ja Niina (LIB). Peli oli jotenkin tahmeaa. Koko ajan hallittiin, välillä oltiin myös tappiolla, mutta silti tuntui että homma on hallussa. Tiukkaa vääntöä jatkui tuonne jonnekkin 12 pisteen paikkeille ja sitten vetäistiin muutamalla paremmalla syöttövuorolla kaulaa. Eräsä nähtiin myös nopein pateri ikinä pallon kimmotessa Anun torjunnasta suoraan Ellun torjunnan eteen josta Ellu näpäytti pallon kenttään.

Toiseen erään Saikku keskariksi ja muuten samalla mentiin. Erän alkua johdettiin mutta sitten alkoi omituisesti tulla synkkiä hetkiä. Vastaanotto notkahteli hiukan lähinnä Kirsi HAttaran syöttövuoroilla, mutta eniten ongelmia aiheutti RaLePan hyvät puolustukset. Tuntui että kaikki pallot palautettiin jollain ihmeen konstilla takaisin, eikä lujempaa lyöminen auttanut yhtään asiaan. 16-19 tappio-asemasta noustiin 19-19 tasoihin ja sitten taas romahdettiin. RaLePalla oli ainakin pari eräpalloa putkeen 22-24 (olikohan jopa 21-24), mutta sitten terästäydyttiin ja pelattiin loppu tarkasti 26-24 erävoittoon saakka. Helikin kävi välissä pistämässä pari pahaa syöttöä.

Kolmennen erän alkuun päätettiin, että enää ei kompuroida, kun kuitenkin tuntui että me hallittiin peliä. RaLePa puolusti vaikka minkälaisia palloja ja heittivät palloja suhteellisen helppoina meille takaisin. Kärsivällisyyttä vaan peliin ja vaikka kahdella ensimmäisellä lyönnillä pallo ei kuolisi, niin ei kun maltilla vaan kolmatta lyöntiä. Eli ei tehdä omia virheitä vaan jaksetaan "jauhaa". Välillä Suippakin pisti sellaista pommia lähes tyhjiltä että hirvitti, mutta lähes aina ne sattuivat suuntautumaan suoraan jonkun puolustajan käsiin. 8-10 oltiin tappiollakin, mutta sitten alkoi peli kulkea ja myös syötöillä alettiin saada pisteitä. 15-25 erä meille ja voittoputki jatkuu.

Pelissä parasta oli torjunta ja hyökkäyspeli, varsinkin Suvi hyökkäili todella kovilla tehoilla ja vähillä virheillä. Anna pelasi myös kolmannen erän lopun hyvin ja nosti ensimmäisen hänelle syötetyn pallon sellaisella Fokuksella passarille, ettei enää lisää vastaanottoja saanutkaan. Keskeltä myös hyökkäiltiin vähillä virheillä, mutta vieläkin jäi kaipaamaan vähän kovempia lyöntejä patereihin. Syöttöpelissä on petrattavaa, vastaanotto välillä vähän takelteli ja puolustuksissa muutaman kerran ei oikein roolit olleet selvillä. Seuraavaan peliin jää siis paljon parannettavaa.

Sagu -tähdet jakautuu seuraavalla tavalla :
*** Suvi - Kovia lyöntejä todella vähillä virheillä, hyviä torjuntoja ja mukana myös puolustamassa - hyökkäysten kantava voima
** Tiia - Jälleen vakuuttavaa pelaamista varsinkin vastaanotto ja puolustuspelissä
* Anu - Vastaanottoja, puolustustuksia, hyökkäyksiä - ja viiltävä analyysi omasta pelistä vaihtopenkin suuntaan :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti