23. joulukuuta 2009

Hyvää ja rauhallista joulua



Mökit nukkuu lumiset,
nukkuu hankitanteret,
tuikkii taivaan tähtivyö -
pyhä nyt on jouluyö.
-Eino Leino

17. joulukuuta 2009

Kisko - ONMKY 2-3 (25-16,25-19,13-25,26-28,11-15)

Runkosarjan viimeinen peli. Mukana kaikki paitsi Maija, Taru ja AnuE, eli yhdellä passarilla mennään mutta muille tonteille pelaajia löytyy. Valmistumisessa ei tainnut mennä pieleen kuin että muisteltiin Kaakkurissa olleen tilaa hyppysyötöille - jota tilaa ei todellakaan ollut :(

Ratalle Heli, Tiia, Saija, Suvi, AnuR, Laura ja liberoksi Niina. Peli ei lähtenyt sitten millään liikkeelle - asenne tuntui olevan jo joulkulomalla ja varsinkin laitahyökkäyksissä tehtiin valtavasti suoria virheitä. Osittain kyllä laitahyökkäyksen ongelmat johtui myös passipelin epätarkkuudesta ... kun ei kulje, niin ei auta kuin keskittyä parantamaan. Oma syöttökin oli jotenkin pehmeää ja Kiskon vastaanottajien ei pahemmin tarvinnut vastaanotossa liikkua. Loppuun vielä oikein romahdettiin (viimeinen aikalisä tilanteessa 18-14) ja erästä rumat 16 pistettä itselle käteen. Jossain vaiheessa Pia vaihdettiin kentälle.

Toiseen erään Pia keskariksi Saijan tilalle, mutta muuten samalla mennään. Ongelma kun tuntui olevan siinä, ettei omalle tasolle päästy millään - ei edes lähelle sitä. Virheiden määrä hyökkäyksissä alkaa vähentyä, mutta oma syöttö on yhä heikkoa. Lisäksi vastaanottopeli on hiukan kateissa joka ehkä eniten kulminoitui Niinaan Kiskon valitessa hänet syöttöjen yleisimmäksi kohteeksi. Ei tosiaan ollut Niinalla hyvä päivä ja kun nosto karkailee, niin oman passarin ja hyökkääjien työ vaikeutuu selvästi. 25-19 taas Kiskolle.

Kolmanteen erään täräytettiin myöhässä alueleiriltä palannut Anna varaliberon ominaisuudessa kentälle. Toisena Keskarina Lauran kanssa tällä kertaa Elisa. YP:t, hakkuri ja passari pidetään samana. Ja mitä tapahtui? Parit ensimmäiset vastaanotot Annalle ja ne nousee kuppiin muutaman hyvän puolustuksen säestämänä ... ja Annan liekehtimisestä tuntuu syttyvän koko joukkue. "Tätä peliähän ei hävitä" päätettiin jo erätauollakin. Helin passipelikin alkaa löytyä ja varsinkin Anun hyökkäykset purevat hyvin. Tiia puolustaa, keskarit torjuu ja Suvi lyö lujaa ... nyt alkaa oma peli löytyä. 13-25 erä selvästi meille!

Neljänteen erään sama seitsikko. Kohtalainen alku erään, mutta hiukan meinataan taas alka virheilemään. Jujut suoraan puolustajille, keskihyökkäykset lähes kaikki lyhyitä jujuja (ehkä osittain passeistakin kiinni), hiukan syöttövirheitä ... Taas alkoi virheitä pesiytyä suorituksiin ja Pia oli jo valmiina kentälle. 11-14 tilanteesa aikalisälle - Keskitytään, liikutaan, ei syötetä pelaajille vaan sinne saumoihin, torjuntaa tiiviikse ja rajaa hiukan auki. Peli alkoi taas kulkea! Ensimmäinen eräpallo meille tilanteessa 23-24 annetaan Kiskolle, kuten seuraava pallokin ja yllättäen Kiskolla ottelupallo 25-24. Se hoidetaan, mutta seuraava ottelupallo 26-25 taas Kiskolle ... hyvin piti Annalla pää tiukassa paikassa, kun syötöt tietenkin suunnataan tiukassa paikassa meidän juniorille. Sitten onkin meidän vuoro viedä kaikki seuraavat pallot muutamalla hyvällä syötöllä ja erä meille 26-28! Nyt kyllä tuntui että tikkari vietiin vastustajan suusta. Ja kun peli vihdoin alkaa kulkea paremmin, niin viidenteen erään lähdetään luottavaisin mielin.

Viidenteen erään taas samalla miehityksellä - vai onko se naisituksella? Hyvin lähtee erä liikkeelle ja nyt patereitakin lyödään, eikä pelkästään jujutella. Yksi aikalisä käytetään kun Kisko pääsee melkein rinnalle (9-10). Sovitaan että kun rotaatiossa oli vahvat laitahyökkääjät niin nyt passit laitaan mahdollisimman varmana - viidennessä erässä kun johdetaan on paineet helposti verkon toisella puolella. Sitten jonkinlainen syöttöputki Kiskon hermoillessa ja ERÄ MEILLE!!! JEAA!!! Mahtavaa voittaa peli 2-0 tappioasemasta ja kahden vastapuolen ottelupallon hoitaneena!!! Sarjataulokossa tällä voitolla varmistettiin ensimmäinen sija, vaikka ylempään jatkosarjaan tuolla sijaluvulla ei ole väliä kunhan päästiin kolmen parhaan joukkoon.


Zagutähdet jakoon:
*** : Anna - jäätävä sisääntulo kentälle ja alkukauden hermoilusta ei merkkiäkään!

... loput onkin vaikeampi jakaa ...

** : Tiia & Anu - jäätävää vastaanotto&puolustuspeliä, hyviä syöttöjä ja alun hyökkäysvirheistä ei tietoakaan viimeisissä erissä. Kyllä varmat yleispelaajat on joukkueelle tärkeitä.
* : Joukkue - pystyttiin kasaamaan asenne vaikeasta tilanteesta huolimatta - alettiin tuulettamaan, tsemppaamaan muita pelaajia ja pelaaminen näytti viidennessä erässä jo nautiskelulta!

Quote of the game : "Amatöörit" - Anun kommentti tuomaroinnista :D

Kaming suun - sam fotos änd spekuleissön of thi apkaming geims!

7. joulukuuta 2009

ONMKY-RaLePa 3-0 (25-11,25-16,25-17)

Toiseksi viimeinen peli ennen ylempää jatkosarjaa. Tavoitteena oli saada myös alkukaudella vähemmän pelanneille pelikokemusta ja samalla tehdä erilaisia kokeiluja jotta myös mahdollisten loukkaantumisten/poissaolojen kanssa pärjättäisiin. Pelaamallahan kuitenki kehittyy ja vaikka treeneissäkin pelataan, on sarjapeleissä hiukan erilainen puristus lentopallomailasta.

Ensimmäiseen erään Heli(PA), Tiia(YP), Maija(YP), Laura(KT), Elisa(KT), Suvi(HA) ja Niina(LI). Peli oli koko ajan meidän selvää hallintaa. Kenttä liikkui hyvin nostaen ja puolustaen toiseltapuolelta tulevat pallot, torjunta otti hyökkäyksiä hyvin, passipeli toimi ja omat hyökkäyksetkin hoideltiin rutiinilla. 25-11 oli ihan hyvin peliä kuvaava lukema.

Toiseen erään YP:ksi Anna & Maija, keskelle Laura & Saija passarin, liberon ja hakkurin pysyessä samana. Alussa peli vähän takkuili, mutta ei kauaa ja tilanteessa 6-7 oltiin viimeisen kerran tappiolla. Erän lopussa vaihdoin Pian Suvin tilalle kokeilemaan "hakkurointia" ja muutama hyökkäys siinä jo hiukan varovasti toimitettiin toiselle puolelle. Erä meille 25-16.

Viimeiseen erään YP:ksi Anna & AnuR ja Pia sai jatkaa hakkurina. Alussa taas vaikeuksia käynnistyä, mutta 0-3 lähdön jälkeen alettiin löytää otetta pelistä ja varsinkin torjuntoja tuli valtavat määrät. Laura torjui tähän erään pelkästään varmaan 5 kertaa joista mieleen jäi parhaiten vastapuolen kokeneen Kirsi Hattaran torjuminen yksin varpaille. Myös Annan yksintorjunta jäi mieleen! Jeah! Saija taas pisti syötöillä ainakin 6 pisten putken joiden avulla noustiin alun tappioasemasta reiluun johtoon. Loppuerästä vaihdettiin Maija Annan tilalle ja Maija kiitti iskemällä viimeisen pallon kenttään 25-17. Peli meille siis selvästi 3-0!

Parasta pelissä oli tietenkin huomata se, minkä kuvittelinkin, eli meidän vaihtopenkillä on istunut vain ja ainoastaan hyviä pelaajia, jotka tarpeen vaatiessa pystyvät ottamaan vastuuta kentällä. Samalla taisi tulla roppakaupalla itseluottamusta varsinkin meidän "junioreille". Myös itse tykkäsin siitä että enää palloa ei lyöty silmät kiinni vaan "tapettiin" maltilla miettien myös vähän lyöntisuuntia.

Zagutähtiä jaetaan vähän taas epämääräisesti - ei kenellekään kolmea, kun nyt näitä jaetaan näin paljon :
* Anna - Fokusta kaikilla pelin osa-alueilla! Nosto, puolustus, syöttö, hyökkäys, torjunta!! Tähän ehkä tulee hiukan
* Laura - Varmaan kymmenisen torjuntapistettä yhdestä pelistä on paljon
* Maija - Juuri sopivasti voimaa lyönneissä, jolloin pallo kuolee. Hyvät syötöt ja nyt oltiin hyvin hereillä puolustuspalloissa.
* Heli - Tasaisen varmaa toimintaa passarin tontilla
* Suvi - Pallo kuolee niinkuin pitääkin ja myös 3-metrin takaa. Syöttöpeli murhaavaa niinkuin aina.
* Saija, Elisa, AnuR, Tiia, Pia, Niina - Vitsi kun näitä taas pitää antaa kaikille kun eipä meillä heikkoa lenkkiä ollut.

AnuE olikin ainoa pelaaja joka tällä kertaa ei pelannut koska halusin antaa Helille kokonaisen pelin passattavaksi. Varmasti Anu olisi myös pyörittänyt pelin 3-0 voittoon, mutta tälläkertaa sai olla huilivuorossa. Olisi kyllä pitänyt harjoitella myös ristikkäistä "hakkuri/passari" -vaihtoa vaikka jokaisessa erässä jotta siihen totuttaisiin.

Valmentaja oli kyllä ylpeä pelaajistaan! Toivottavasti hyvä tekeminen jatkuu tuosta pelistä treneihin ja sitäkautta seuraaviinkin peleihin. Seuraavana Kisko joka majailee sarjataulukossa heti meidän perässä ja on varmasti valmiina yllättämään meidät jos yhtään heille mahdollisuuksia siihen tarjotaan. Sitten alkaakin jo kovatasoinen ylempi jatkosarja! Enää ei ole siis varaa yhtään pelleillä.