7. maaliskuuta 2011

ONMKY-SunVolley 3-2 (25-15,23-25,25-15,19-25,18-16)

Meillä periaatteessa kaikki pelaajat ringissä, SunVolleyllä kuusi pelaajaa. Lauantaina meillä hyvä peli alla, joten itsestä tuntui, että aivan sama, kuinka monta siellä on vastassa, niin nyt haetaan voittoa. Tietenkin vastustajan materiaalin vähyys helpotti, mutta kyllä siellä se runko oli kasassa joten helpolla ei todellakaan päästä.

Niina passaamaan, Mira liberoksi, Tiia&Suvi yleispelaajiksi, Marjo hakkuriksi, Late&Saija keskelle. Alkuun lähti peli heti hyvin rullaamaan ja päästiin pian johtoon 12-7, mutta sitten alkoi SunVolleyn syötöt tuottamaan vaikeuksia. Lisäksi Lille odotetusti puolusti todella hyvin, joten kun paikkaa saatiin, niin pallot ei meinanneet kuolla sitten millään. Onneksi myös meidän syötöillä saatiin hyviä putkia aikaan joten vaikka erä oli tiukkaa keskivaiheilla saakka, niin loppuun puristettin selvä erävoitto.

Toinen erä oli tiukkaa vääntöä ja vaikka oltiin koko erä hiukan jäljessä, niin loppuun puritettiin erä tiukaksi ja noustiin yhden pisteen päähän SunVolleystä, mutta se ei riittänyt.

Kolmas erä taas meidän näytöstä. Heti alkuun pistettiin meille selvät 12-3 lukemat taululle ja pidettiin välimatka isona loppuun saakka. Lopussa vielä 23-11 pisteistä annettiin halppoja pisteitä ja aikalisähän sitä piti ottaa vielä 23-14 tilanteessa. Ei passaisi antaa helpolla yhtään pistettä erän lopussa, sillä se helposti kostautuu seuraavan erän alussa. Erä hoidettiin meille 25-15.

Neljäs erä oltiin koko ajan pikkuisen jäljessä ja nyt ei saatu enää erän loppuun tarvittavaa kirivaihdetta ja hävittiin selvästi 19-25. Valmistautuminen viimeiseen erään alkoi.

Vastaanottoon piti saada itseluottamusta, koska lyhyessä erässä ei passaa antaa yhtään pisteputkia vastustajalle. Miralla oli yllättäen vaikeuksia vastaanottojen kanssa, vaikka puolustuksessa ja hyökkäysten varmistamisessa kaikki toimi loistavasti. Omat syötöt täytyi pitää ruudussa ja suunnatava muualle kuin Lillelle. Keskipeli pitää saada rikki syötöillä ja 5-paikalle ei enää yhtään heittopalloja. Maijan hyökkäystä pitää saada kuriin, kun hänen etukenttäkierrollaan 90% passeista menee hänelle 4-laitaan ja sieltä paukutellaan lähes pelkästään viistoon. Torjunnan läpi ei saa tulla yhtään palloa ja sektorit pitää puolustaa tarkasti. Marjon pitää saada ajoitus ja ponnistus hyökkäykseen, kun se taas katosi jonnekin Tyrnävän tasangoille. Mitä vielä? No kauheeta asennetta ja uskoa omiin taitoihin. Ensimmäisessä erässä jo nähtiin, että tämä peli olisi voinut päättyä myös SunVolleylle tuttulla tavalla "alle tunnissa", mutta meidän voittoon ... eli yhdessäkään pallossa ei saa löysätä.

Alkuun pääsettiin SunVolley parin pisteen karkumatkalle, mutta sitten Heli kentälle Marjon tilalle syöttämään. Pahoja leijasyöttöjä tarkasti suunnattuna 1-kulmaan ainakin 5 kappaletta ja SunVolley oli vaikeuksissa. Hienoa Heli! Kurottiin itsemme 11-7 johtoon, joka on 15 pisteen erässä aika hyvä etumatka. Kohta johdettiin jo 14-11, mutta niin vaan SunVolley kuroi kiinnin 14-14 tilanteeseen. Hoidettiin meille taas johto 15-14, mutta ei pystytty hoitamaan voittoa meille. Sitten annettiin SunVolleylle vielä yksi piste ja heidän vuoro kokeille 15-16 tilanteesta pelin voittoa. Maija 4-paikalla hyökkäämässä ja sai aivan jokaisen mahdollisen passin. Kaksi kertaa pääsi iskemään hyvästä passista, mutta Suvi oli päättänyt puolustaa molemmat pallot ja pallo saatiin lyötyä kenttään. Sitten seuraavat kaksi palloa taas puolustettiin kuin eläimet ja hoidettiin pallot kenttään ... Kaikki tuli Maijan kautta 4-paikalta. Viimeinen ja ratkaiseva pallo torjuttiin!! 18-16 VOITTO!!!

Parasta meidän pelissä oli ehdottomasti puolustus. Joukkue pelasi yhteen, kaikki tiesivät alueensa, liikettä löytyi ja jokainen pallo pelattiin loppuun saakka. Todella paljon kaivettiin palloja myös verkosta ja hyökkäysten varmistuksista. Varsinkin Mira ja Tiia tuntuivat välillä olevan kaikkialla ja oikeaan aikaan :) Myös Niina pelasti useita todella vaikeita palloja, kuten myös Suvi, joka puolusti lopussa muutaman todella tärkeän pallon.

Paritorjunnat tiivistyivät loppua kohti alun pienten vaikeuksien jälkeen ja keskeltä saatiin torjuttua yllättävän hyvin. Meidän omat keskihyökkäykset olivat myös tehokkaita ja keskitorjunta taisi saada meidän kiinni vain 1-2 kertaa. Varsinkin Late oli tärkeä lenkki viimeisessä erässä usealla keskihyökkäyksellä ja torjunnalla. Saijakin torjui useita kertoja. Laidoista Suvi hyökkäsi lujaa ja tehokkaasti. Tiia puolestaan sijoitteli tehokkaasti, mutta välillä pamautti myös kunnon pommeja. Marjolla oli hyökkäys välillä aivan kateissa, mutta silti hyökkäykset on hyviä - eli Marjolta voisi odottaa paljon paljon enemmän. 1-paikan hyökkäykset kylläkin olivat rautaa, mutta verkolta jotenkin ajoitus oli hukassa ja siksi lyönnit lähtivät milloin milläkin osalla kättä.

Vastaanotto oli Tiialla loistavaa - Miralla ja Suvillä hyvää. Miran vastaanotto oli hiukan kateissa, mutta täytyy myös muistaa vastapuolen syöttöjen olleen ehkä kauden pahimmat. Siis vastaanotto ei todellakaan ollut huono, mutta minusta Maikulta voi odottaa paljon parempaakin. Puolustuksissa sitten maikku olikin jäätävän hyvä.

Niinan passipeli toimi hyvin ja varsinkin liikkumiseen olin tyytyväinen, eli jaloista löytyy nopeutta passarilta vaadittavan verran. Pallot lensivät laitoihin saakka ja keskipeli oli varmaa. Vielä kun muistaisi lähteä niissä heittopalloissa verkolle, vaikka onhan se puolustaminne mukavaa :)


ZAGU tähtiä jaellaan tällä kertaa ei hövelisti vaan ansioista. Laitetaan aakkosjärjestykessä, ettei kukaan luule miksikään järjestykseksi:

****** - Joukkuehenki ja asenne!! Saku on teistä ylpeä ... snif :)

*** - Late varmasti voitti joukkueen torjuntatilaston. Keskihyökkäykset hoidettiin loistavasti, syötti toimi erinomaisesti ja vielä puolustuksiakin kertyi. Tuuletusten mestari loi myös henkeä muuhun joukkueeseen!
*** - Niina liikkui nopeasti, pelasti palloja hankalistakin vastaanotoista hyökkääjille. Puolusti, uhrautui ja vielä syöttikin useita hyviä pisteputkia.
*** - Suvi iski palloa todella tehokkaasti ja samalla puolusti mahtavalla asenteella. Ehdottomasti meidän laitahyökkäysten kantava voima!!
*** - Tiia oli joukkueen kivijalka vastaanotoissa ja puolustuksissa. Myös syötöt ja hyökkäykset olivat SunVolleylle MYRKKYÄ! Kapteenin viitta oli oikealla pelaajalla :)

** - Marjo hyökkäsi korkealta ja vähillä virheillä. Ei ollut paras hyökkäyspäivä, mutta silti välillä iskut paukahtelivat kenttään voimalla! Puolustuspelaaminen ja hätäpassienkin heittäminen sujui loistavasti :)
** - Mira oli puolustuksissa aivan liekeissä. Liikettä löytyi ja kun pallo läsäytettiin vastustajan torjunnasta omille varpaille, niin siellä olikin yllättäen aina Maikku pelastamassa pallon peliin. Vastaanottokin toimi hyvin vaikka ei ollutkaan paras päivä.
** - Saija torjui useita palloja ja vaimensi monia puolustukselle. Syötöt toimivat pienestä alkuhaparoinnista huolimatta ja vielä puolusti useita vaikeita palloja! Myös keskihyökkäyksissä oli hyvät tehot.

* - Heli oli valmiina hyppäämään kentälle koko pelin ajan ja viimeisessä erässä syötti meidät kiinni voittoon! Loistavaa!! Syöttövarmuutta ja kylmää päätä riittää!!
* - Laura oli valmiina tukemaan joukkuetta vaihdoilla ja kävikin useaan kertaan syöttämässä hyppyleijaa Saijan paikalla. Vaikka vaihdosta syöttäminen ei ole helppoa, niin Laura hoiti homman loistavasti :)

ONMKY - WoVo2 3-0 (26-24,25-11,25-13)

Lähdettiin ylemmän jatkosarjan toiseen peliin aika samoilla kuvioilla kuin edelliseen pelin, paitsi että nyt kaikki pelaajat olivat paikalla. Niina siis passaa ja katsotaan toimiiko yhtä hyvin kuin edellisessä pelissä. Yleispelaajiksi Suvi ja Tiia, hagguriksi Marjo, keskelle Late ja Saija, liberoksi pyhä-Maikkels.

Ensimmäinen erä oli WoVolta todellahyvää pelaamista ja oltiin vaikeuksissa. Passari jujutteli tehokkaasti kakkoskosketuksista vaikka me tiedettiin odottaa sitä, silti ei oikein meinattu saada palloja torjuttua/ylös. Lisäksi keskipeli oli tehokasta. Liberokin tuntui olevan hyvässä vireessä puolustaen palloja turhankin tehokkaasti. Muutaman WoVon hyvän syöttäjän vuoksi oltiin sitten erän lopulla jotain 19-24 tappiolla josta sitten pallo hoidettiin, ja Late pääsi syöttämään. Tiukassa paikassa kovat ja hyvät syötöt vastapuolen odotellessa "varmaa" erävoittoa. Piste kerrallaan kurottiin eroa kiinni paljon Laten hyvien syöttöjen ansiosta. Pallo alkoi vastapuolella jo ppoltella, että eikö tämä erä ollutkaan selvä ja passarillakin poltteli pallo niin sormissa, että hyppypassin juju vain pyörähti omista sormista verkkoon, niin erä alkoi jo tuntua meidän erältä. Kun rinnalle päästiin 24-24 tilanteseen, niin olin varma että erä on meidän - sen verran kova asenne meidän tyttärillä oli ja niinhän siitä 26-24 voittoon puristettiin :)

Seuraavissa erissä asenne oli sen verran kova, että enää ei annettu vastapuolen syöttäjille syötöputkia ensimämisen erän tapaan ja lisäksi hiukan näytti vaikuttavan ensimmäisen erän menetys vastapuolen henkeen. Seuraavat kaksi erää meille selkeästi 25-11 ja 25-13. Lopussa tehtiin vielä muutama pelaajavaihto josta mieleen jäi Lauran hyvä 6-paikan tsekitys hiukan vaikeasta passista :) Kova joukkue oli vastassa fyysisesti ja teknisestä, mutta pään pettäminen teki pelin meille lopulta helpoksi. Tästä on hyvä jatkaa huomiseen SunVolleyn kohtaamiseen.

Zagu-tähtiä jaetaan seuraavasti:
*** Late - Huikea nousu ykköserän loppuun paljolti syöttöjen ansiosta. Torjuntoja, hyökkäyksiä ja henkisesti joukkueelle tärkeitä tuuletuksia :D
** Tiia - Puolusti palloja "kaikkialta", vastaanotto jäätävän hyvä ja hyökkäyspelissä monipuolisia hyviä ratkaisuja.
* Suvi - Hieno periksiantamaton asenne, mahtavat hyökkäykset ja rohkeutta alkaa löytyä myös esimerkiksi 6-paikan tsekkiin :)

ONMKY - RaLePa 3-0 (25-18,25-19,25-18)

Kotipeli Raahea vastaan ja edellisestä huonosta pelistä oltiin päätetty nousta. Mukana vain yksi keskari ja treeneissä oltiin kokeiltu kaikenlaisia systeemeitä, mutta lopulta päätin aloittaa systeemillä jossa Niina passaa, Heli on keskellä ja muut pelaajat periaatteessa normaaleilla paikoilla. Jos toimii, niin sillä mennään.

Alusta lähtien näytti Niinan passien toimivan hyvin ja Heli osoitti jälleen pystyvänsä pelaamaan paikkaa kuin paikkaa. Lisäksi joukkueen asenne oli loistava ja kaikki puolustivat uhrautuvasti, mikä minusta on aina ollut yksi joukkueemme "perusjaloista" - Hyvä liike, oikea sijoittuminen ja loppuun saakka yrittäminen. Lisäksi Marjon hiukan kateissa ollut hyökkäys alkoi jälleen löytyä, joka johtui ehkä osittain muutamasta vauhdinotto-/ponnistustreenistä, ehkä planeettojen asennosta ;)

Peli rullattiin voittoon ja varmaan mun pitäisi muistaa pelistä jotain hienoja palloja ... mutta niitä tulee varmaan niin paljon, etten mä enää mitään muista. Kertokaa ihmeessä jos jotain muistatte :) Mieleen jäi kuitenkin että torjuntapeli on alkanut näin kauden loppuun hiukan tiivistymään ja sitäkautta torjuntapisteita/vaimennuksia on alkanut tulla enemmän. Tietenkin se helpottaa myös puolustusta jokatekee muutenkin jo hyvää työtä :) Tässä pelissä taisi myös olla Lauralla ja Tiialla jälleen hyvät syöttöputket. Taidettiin joku huonompi erän alku kääntää tällaisella putkella meille.

Zagutähtiä ei pahemmin kannata jakaa, kun ei muista. Olisi pitänyt heti kirjoittaa jotain muistiinpanoja jotta muistaisi. Annetaan kuitenkin yksi tähti:
* - Niina : Hyvää passipeliä hiukan yllättävästä roolinvaihdosta huolimatta. Hyviä puolustuksia ja silti nopeaa liikettä toiseen kosketukseen :)

1. maaliskuuta 2011

OsVa-ONMKY 3-0 (25-19,26-24,25-15)

Käytiin sitten Oulunsalossa pelaamassa kauden huonoin peli. Ei todellakaan kaikille huonoin peli, mutta osalle pelaajista peli oli todella hankala ja jollakin tavalla myös joukkueelle henkisesti. Edellinen peli OsVaa vastaan tuli ehkä liian helposti, vaikka yksi erä silloinkin hävittiin. Silloin OsValla ei noussut syötöt sitten yhtään, joka teki meidän pelaamisesta todella helppoa, mutta nyt tilanne olikin toinen.

Omasta pelistä puuttui siis henki ja asenne. Sitä kun alkuun ottaa huonon lähdön, niin siitä on vaikea nousta. Joukkueen liike oli pysähtynyttä, tehtiin paljon helppoja virheitä ja henkisellä puolella peli-ilo kadotettiin kokonaan. Pienen ringin huonoja puolia myös huomattiin, kun Helillä ei passit kulkeneet sitten yhtään, niin kakkospassaria tuli ikävä. Olisi varmaan pitänyt tehdä jotain radikaalia vaihtoa, mutta usko passin löytymiseen oli valmentajalla liian kova. Passipelin seurauksena hyökkääjät hiukan turhautuivat (näin ei saisi IKINÄ tapahtua) ja sitten kun passit alkoivat löytää tiensä paremmin laitoihin, ei palloa osattu enää lyödä. Marjon laitapeli kulki hyökkääjistä parhaiten johtuen suuresta määrästä passeja varsinkin pelin alkupuolella.

Pelin jälken pidettiin pitkä palaveri ja toivottavasti tästä opittiin jotain. Myös valmentajalla oli paljon opittavaa ja oppiminen jatkuu.

Kyllähän huonostakin pelistä kuitenkin Zagu-tähtiä voi jakaa. Saattaapi jollain olla jopa ns. huippupeli, vaikka joukkue häviää, sillä joukkuelajissa helposti pätee se "heikoin lenkki" sääntö. Kuitenkin hyvä joukkuepelaaja arvostaa joukkueensa menestymisen tärkeimmäksi. Noh, kyllähän tässä taas juuttui jaarittelemaan ... asiaan:

*** Late - Jälleen hyvä esitys. Torjuntoja kiitettävästi, hyvät syötöt ja teki hyökkäyksissä mitä oli tehtävissä.
** Marjo - Hyvät hyökkäykset, ok syötöt ja ... ööö no mitäs muuta hakkurilta voi odottaa? Puolustuksiakin tuli ;)
* Tiia - Vastaanottoja, puolustuksia ja hyviä syöttöjä.

RaLePa-ONMKY 0-3 (19-25,24-26,19-25)

Vieraspeli RaLePaa vastaan, eikä valmentaja pääse paikalle. Onneksi mukaan saatiin Janne "Kokko-Janne" Kokko, joka osaa huolehtia joukkueemme taktisesta, strategisesta, henkisestä, fyysisestä, teknisestä ja astraalisesta valmennuksesta. Kiitos.

Tarkempaa raporttia pelistä en ole kysellyt, mutta kuulemma asenne oli loistava, henki hyvä ja kotimatkaan 0-3 voiton kera. Hyvä!