21. marraskuuta 2009

UU - ONMKY 0-3 (14-25, 14-25, 21-25)



Huh huh mikä lähtötilanne peliin. Erinäisistä syistä poissa meiltä kolme keskitorjujaa (Saija, Elisa ja Pia), yleispelaaja (Tiia) ja passari (Taru). Jäljellä kuitenkin vielä 8 pelaajaa: Niina, Heli, AnuE, AnuR, Anna, Maija, Suvi ja Laura. Yhdelle kylläkin lääkäri oli päivällä sanonut ettei "missään nimessä saisi tänään urheilla". Nooooh ... jos vähän kokeilisi.

Ajatuksena oli laittaa Anna toiseksi keskitorjujaksi ja Maija yleispelaajaksi. Tämä suunnitelma sitten voitiin unohtaa alkulämmittelyn aikana, kun Anna pyöräytti nilkkansa ja jäljellä ei ollut enää yhtään vaihtopelaajaa. Päätettiin kokeilla Heliä keskellä ... eikä tarvinnut enää systeemiä muuttaa.

Sitten itse peli

Ensimmäinen ja toinen erä pelattiin erinomaista peliä. Jo alusta lähtien huomasi kaikilla pelaajilla olevan asenteen kohdillaan. Kentällä liikuttiin ja puolustuksia saatiin valtavasti peliin. Torjuntoja, vaimareita, hyviä hyökkäyksiä, mutta varsinkin syöttöpeli toimi usealla pelaajalla hyvin - tosin tietenkin vastustajan vastaanoton avustamana. Syötöt näyttivät niin hyviltä, että uskon millä tahansa joukkueella olevan vaikeuksia tuollaisten syöttöjen kanssa. Helin keskipelissä mukavinta oli jatkopallopelaaminen - kun passari puolusti tai oli muuten vaan hankalassa paikassa, kuului Heliltä heti "MINÄ" ja passit lähtivät kuin passarilta pitääkin. Eli tuntui että lähes aina pallon passasi oikea passari vaikka passari olisikin puolustanut :D

Kolmas erä minattiin sitten hävitä. UU tuntui puolustavat hyvin meidän lyönnit ylös ja aikalisällä (14-9) koitin teroittaa, että nyt on puolustajat odottamassa pelkkää lyöntiä jättäen keskelle valtavan aukon kuin odottamaan jujuja. Muutama juju jäi heti kenttään mutta eniten nousussa rinnalle ja ohi auttoi pelin tason yleinen nostaminen keskittymällä kunnolla omiin suorituksiin. Loppuun vielä noustiin suunnilleen jostain 21-19 tilanteesta kerralla voittoon Lauran hyvillä syötöillä ja viimeinen pallo olikin sopivasti suora syöttöpiste.

Utajärven peli oli lähes kokonaan Rajalan Kainon varassa, mutta myös number 10 (Ida Lesonen) hyökkäsi tehokkaasti.

Zagutähdet (niitähän riittää) menevät seuraavasti:
*** *** *** *** *** *** *** Koko joukkueelle loistavasta asenteesta

Jos vielä erikseen vähän pelaajistakin höpöttäisi. Suipalla oli koko pelin loistava asenne joka näkyi varsinkin puolustuspelaamisessa, jossa jokaiseen palloon vähintäänkin yritettiin ehtiä alle. Syöttö taisi olla kauden parasta (virheitäkään ei tainnut tulla yhtään) ja hyökkäys kovvaa kammaa. Laura torjui ja hyökkäsi keskellä todella hyvin ja lisäksi (varsinkin 3 erässä) syötti erinomaisesti. AnuR pelasi varmasti ja tehokkaasti ollen hyökkäyksissä joukkueen kantavia voimia. Maijalta odotin eniten hyökkäystehoja, mutta parasta olikin vastaanotto, joka lupaa hyvää tulevia pelejä varten. Heli jälleen näytti monipuolisuutensa ja sopeutuvansa mihin tahansa rooliin. Anu pelasi itsevarmasti niinkuin passarin pitääkin ja peli muutenkin oli lähes virheetöntä. Niinan peliä varjosti selkäkivut (lihas venähtänyt), mutta onneksi ne eivät häirinneet liiaksi. Myös Anna oli jäätävä apuvalmentaja viiltävine "LL" analyyseineen.

Loppuun vielä sekalaisia huomioita pelistä.

Erittäin positiivistä oli 2-erään sattunut "pikkupeli" -pallo, jossa jujutettiin pallo kolmesti putkeen (kaksi viimeistä heti ensimmäisestä kosketuksesta). Verkkopelaajat olivat silmät auki ja uskallettiin tehdä rohkeasti omia ratkaisuja! Juuri näin!

Hauskaa oli myös kun tuomarille huomautimme UU:n syötön tahallisesta peittämisestä, kun Kaino tokaisi ettei hän ole peittänyt. Joka pallossa oikein hakeutui kädet pystyssä "pelaajasumaan" ja vielä VARVISTELI!!Heheh ... balettitossut pitää ostaa jos tuo on tahatonta :D

Ja sitten negatiivistä ... Tuomarilta puuttui kyllä kokonaan rohkeus viheltää pilliin. Viheltämättä jäi ainakin kaksi lattiaan osunutta palloa, ehkä selvin passin katko ikinä, syötössä selvä rajarikko, rättilyöntejä (neljäs kosketus), ... lisäksi ihan tuomarin lähelle tulleet pallotkin piti katsella rajatuomareiden näytöstä aivan kuin omiin silmiin ei voisi luottaa. valitettavasti myös rajatuomarit olivat välillä omissa maailmoissaan. LISÄKSI BOONUKSENA Utajärvi otti viimeisessä erässä kolme aikalisää!?!!? Yleisössä tämä huomattiin, mutta en itse paljon yleisöä kuuntele kesken pelin ja se jäi minulta huomaamatta - kirjurilta tuskin. Muistan heidän viimeisen aikalisän ihan erän lopulla (jotain 21-22) ja pöytäkirjassa näkyy tosiaan ne edelliset tilanteissa 4-7 ja 16-13 ;) Tuomarihan oli nuori, joten varmasti vielä hänestä hyvä tulee, MUTTA ROHKEUTTA PERKELE! Virheitä tuli varmaan kummankin joukkueen eduksi, mutta verenpainetta tuollainen nostaa valmentajalla ja pelaajilla.

16. marraskuuta 2009

ONMKY - Muhos 2-3 (24-26,25-21,25-19,18-25,10-15)

Nojoo ... kauden ensimmäinen tappio. Huonosti pelattiin mikä sinänsä lohduttaa, kun tietää että edes peruspeliin jos oltaisi pystytty olisi pitänyt voittaa. Onneksi tässä vaiheessa kautta tuli tappio niin jalat pysyvät (toivottavasti kauden loppuun saakka) maassa. Toisaalta mitään leijumista ei ainakaan näkynyt pelaajissa ennen peliä, sillä kaksi edellistä peliäkin ollaan pelattu aika heikosti.

Kuusikkopaikkoja ei meinaa löytyä, vaikka kuusikkoharjoituksia pyöritetään treeneissä aika paljon. Suurin ongelma kuitenkin taisi olla vastaanotossa - tai ehkä kuitenkin vastustajan hyvissä syötöissä. Muhos on tämän lohkon selvästi parhaiten syöttävä joukkue. Välillä peliote tuntui löytyvän ja sitten yhtäkkiä vajottiin jonnekkin syvälle.

Kolme ruosteista lusikkaa ja potku nilkkaan valmentajalle, joka ei tarvinnut edes peiliä huomatakseen huonoutensa. Jotain on tullut tehtyä väärin kun homma ei toimi. Myös vaihtoja/vaihtoehtoja pitäisi miettiä, eikä vaan istua kuin iso pökylä penkin päässä.

Tästä eteenpäin ja treneissä taidetaan palata perusasioiden ääreen. Töitä töitä töitä, asennetta asennetta asennetta, eli sitä työntekoa hyvällä asenteella jokaiseen suoritukseen keskittyen. Jokainen treeneissä ajatus mukaan ja jos treeni ei ole mitä haluat, niin koitetaan silti ottaa siitä kaikki mahdollinen irti. Välillä nimittäin keskitytään toisiin osa-alueisiin ja silloin väkisten jokin muu alue jää vähemmälle.




Let's ZUMBA!

8. marraskuuta 2009

ONMKY - Kisko 3-1 (25-11,25-22,22-25,25-23)

Paljon mainostetut uudet pelipaidat ja kotisali vastassa Oulun Kisko. Mukana kaikki paitsi Taru ja Anu, joten passari on ainakin selvillä :)

Kentälle aluksi Heli, Suvi, AnuR, Tiia, Elisa, Pia ja liberoksi Niina. Ensimmäinen erä meni suunnitelmien mukaan. Syötettiin, puolustettiin, hyökättiin, vastaanotettiin, ... kaikki toimi. Alussa pientä haparointia oli tietenkin syötöissä, kun 9-4 tilanteessa oltiin syöttövirheillä annettu kolme pistettä. Mutta selväähän tuo peli muuten oli. Kisko hyökkäsi pääasiassa kahden pitkän keskitorjujansa kautta isoilla passeilla ja niistä joko lyötiin takakulmiin tai jujuteltiin lyhyitä. Erän loppupuoliskon pelasi Laura keskellä ja Maija yypeenä.

Toiseen erään lähdettiin mihin ekan lopussa jäätiin, eli Laura ja Maija kentälle. Sitten alettiin tekemään virheitä. Täytyy kyllä myös sanoa, että tuli välillä Raahen peli mieleen - pallot tuntuivat aina tulevan takaisin ja aina se näytti lähinnä tuurilta. Yksi jopa potkaistiin. Eipä siinä ... Anu jossain vaiheessa takaisin kentälle tuomaan varmuutta puolustuksiin ja nostoihin. Vaikka lopussa oltiin 18-20 tappiolla, niin erä hoidettiin kotiin.

Kolmanteen erään Saija ja Pia keskelle, muuten ensimmäisen erän aloituskokoonpano. Erä lähti hyvin käyntiin ja kentälle tehtiin vaihtoja. Anna yleispelaamaan ja Lauraa keskelle. Sitten erään puoleen väliin alkoi kaikki tökkiä. Ensimmäisen aikalisän otin näköjään meidän vielä johtaessa 14-12, eli varmaan oltiin jo monta palloa hävitty. Hetken päästä oltiin jo 15-18 tappiolla, eli varmaan tuo erän puoliväli ollaan pelattu jotain 1-8 Kiskolle. Välissä Suvi loukkasi hiukan niskaansa törmätessään Niinaan ja Maija vaihdettiin tilalle Hakkuriksi. Peli aivan sekaisen ja koitetaan saada jotain ryhtiä kentälle vaihtamalla Tiia Annan tilalle. Hetki kylmäpussia niskassa ja Suvi myös kykeni palaamaan kentälle. Loppuun hyvä kiri jolla noustiin on ihan iskuetäisyydelle, mutta valitettavasti kiri aloitettiin hiukan liian myöhään ja Kisko vie voiton.

Neljäs erä alkuperäisellä kuusikolla ja peli on sekavaa. Kiskon peli vaan on jotenkin vaikeaa ... mummoa keskeltä, paljon omituisia jujuja, puolustuksia milloin milläkin ruumiinosalla. Rehellisesti en muista milloin yhdessä pelissä olisi noin monta pelaajaa "kaatunut", kuin Kiskon kenttäpuoliskolla tapahtui, mutta aina jollain ihmeellä pallo toimitettiin aina takaisin meille. Vaikka vastustajan peli näytti kuinka huonolta, niin sillä ei ole merkitystä, kun pisteitä vaan ei tule. Tilanteeseen 23-23 asti mentiin aivan rinta rinnan ja sitten onneksi päästiin ohi ja voittoon.

Viides erä pelataan sitten maanantaina treeneissä, sillä jotain on tehtävä. Kokonaisuutena kauden selkeästi huonoin peli. Onneksi en ole kauhean pettynyt, sillä kuitenkin saatiin paljon hyvääkin aikaan ja ainakin nyt itsestä tuntuu, että hyviä yksilösuorituksia riitti. Heli pelasi kokonaisen pelin ja ihan hyvinhän se kulki. Niina pelasi kauden parhaan pelinsä ja näytti että se liberon homma alkaa sieltä löytyä. Tiian ja Anun puolustus/vastaanotto peli oli hyvää, kuten ennenkin. Suvin hyökkäyksiin on löytynyt varmuutta. Keskitorjujat (ihan kaikki neljä) pelaa jokainen hyvin ja tasaisen varmasti. Anna ja Maija sai vähän pelikokemusta, vaikka valitettavasti omituisen takeltelun vuoksi vähemmän kuin olisin halunnut antaa.

Pelin erikoisuudet: Vastapuolen takakentällä puolustaja hyppäsi (oikeasti hyppäsi takakentällä) ja "puolusti" kovan lyönnin olkapäällään takaisin peliin!?!?

Sagu tähtiä:
Niina *** (Vastaanotto oli rautaa ja puolustusroolikin alkaa hahmottua)
Anu ** (Joukkueen pahimmat syötöt + nosto/puolustus)
Voiko viimeisen tähden jakaa tai antaa kahdelle? No voi tietenkin kun nämä on mun tähtiä :D
Tiia * (Parasta puolustukset, mutta myös muuten hyvää peliä)
Suvi * (Ennakkoluulottomasti kovia lyöntejä ja hyviä syöttöjä)

PS. Marjon pojasta tuli Mauno Jalmari :D

2. marraskuuta 2009

RaLePa-ONMKY 0-3 (15-25,24-26,15-25)

Vieraspeli kaukana etelässä Lapaluodon viereisessä kylässä. Matkaan lähdettiin kolmella autolla keskelle sumua ja jokainen löysi perille siihen korkean talon vieressä olevaan saliin.

Ekaan erään lähdettiin seitsikolla AnuE (P), AnuR (YP), Tiia (YP), Suvi (HA), Pia (KT), Elisa (KT) ja Niina (LIB). Peli oli jotenkin tahmeaa. Koko ajan hallittiin, välillä oltiin myös tappiolla, mutta silti tuntui että homma on hallussa. Tiukkaa vääntöä jatkui tuonne jonnekkin 12 pisteen paikkeille ja sitten vetäistiin muutamalla paremmalla syöttövuorolla kaulaa. Eräsä nähtiin myös nopein pateri ikinä pallon kimmotessa Anun torjunnasta suoraan Ellun torjunnan eteen josta Ellu näpäytti pallon kenttään.

Toiseen erään Saikku keskariksi ja muuten samalla mentiin. Erän alkua johdettiin mutta sitten alkoi omituisesti tulla synkkiä hetkiä. Vastaanotto notkahteli hiukan lähinnä Kirsi HAttaran syöttövuoroilla, mutta eniten ongelmia aiheutti RaLePan hyvät puolustukset. Tuntui että kaikki pallot palautettiin jollain ihmeen konstilla takaisin, eikä lujempaa lyöminen auttanut yhtään asiaan. 16-19 tappio-asemasta noustiin 19-19 tasoihin ja sitten taas romahdettiin. RaLePalla oli ainakin pari eräpalloa putkeen 22-24 (olikohan jopa 21-24), mutta sitten terästäydyttiin ja pelattiin loppu tarkasti 26-24 erävoittoon saakka. Helikin kävi välissä pistämässä pari pahaa syöttöä.

Kolmennen erän alkuun päätettiin, että enää ei kompuroida, kun kuitenkin tuntui että me hallittiin peliä. RaLePa puolusti vaikka minkälaisia palloja ja heittivät palloja suhteellisen helppoina meille takaisin. Kärsivällisyyttä vaan peliin ja vaikka kahdella ensimmäisellä lyönnillä pallo ei kuolisi, niin ei kun maltilla vaan kolmatta lyöntiä. Eli ei tehdä omia virheitä vaan jaksetaan "jauhaa". Välillä Suippakin pisti sellaista pommia lähes tyhjiltä että hirvitti, mutta lähes aina ne sattuivat suuntautumaan suoraan jonkun puolustajan käsiin. 8-10 oltiin tappiollakin, mutta sitten alkoi peli kulkea ja myös syötöillä alettiin saada pisteitä. 15-25 erä meille ja voittoputki jatkuu.

Pelissä parasta oli torjunta ja hyökkäyspeli, varsinkin Suvi hyökkäili todella kovilla tehoilla ja vähillä virheillä. Anna pelasi myös kolmannen erän lopun hyvin ja nosti ensimmäisen hänelle syötetyn pallon sellaisella Fokuksella passarille, ettei enää lisää vastaanottoja saanutkaan. Keskeltä myös hyökkäiltiin vähillä virheillä, mutta vieläkin jäi kaipaamaan vähän kovempia lyöntejä patereihin. Syöttöpelissä on petrattavaa, vastaanotto välillä vähän takelteli ja puolustuksissa muutaman kerran ei oikein roolit olleet selvillä. Seuraavaan peliin jää siis paljon parannettavaa.

Sagu -tähdet jakautuu seuraavalla tavalla :
*** Suvi - Kovia lyöntejä todella vähillä virheillä, hyviä torjuntoja ja mukana myös puolustamassa - hyökkäysten kantava voima
** Tiia - Jälleen vakuuttavaa pelaamista varsinkin vastaanotto ja puolustuspelissä
* Anu - Vastaanottoja, puolustustuksia, hyökkäyksiä - ja viiltävä analyysi omasta pelistä vaihtopenkin suuntaan :D