2. helmikuuta 2011

SunVolley-ONMKY 3-0 (25-16,25-8,25-22)

Tiivistettynä lyhyeen - turpaan tuli ja eniten vastaanoton pettämiseen.

Sitten vähän enemmän. Vastaanotossa ei yhtään helpottanut, että meidän molemmat liberot olivat poissa samasta pelistä ja sen vuoksi paljon vaihtoehtoja ei nostopuolella ollut. SunVolley pystyi suuntaamaan syöttönsä hyvin haluamaansa paikkaa, niin heikkö päivä yhdellä nostajalla näkyy suurina ongelmina koko joukkueelle. Tietysti myös SunVolleyn syötöt ovat hyviä ja siten aina haastavia vastaanotolle.

Nyt kun Anu on poissa loppukauden, niin Helin kanssa pitää hioa keskipeliä varmemmaksi jotta saadaan monipuolisuutta hyökkäyksiin. Keskipelillä tulee hyvää vaihtelua ja lisäksi saadaan tilaa laitoihin. Nyt pelattiin aika yksipuolista peliä, mutta tietenkin vastaanoton takkuillessa myös keskipeli jää luonnollisesti pienempään rooliin.

Omissa syötöissä virheitä tehtiin myös aivan liikaa. Ymmärrän vaikeilla riskisyötöillä tulevat virheet, mutta niitä ei saisi tulla helpoista kaarisyötöistä. Ei oikeastaan edes jalat-maassa-leijoista, ellei hae todella kovaa tai muuten vaikeaa lyhyttä. Varsinkin kun näitä tuntui tulevan eniten (5-6) viimeisessä erässä, jossa vastustajaa oikeasti vasta pystyttiin haastamaan.

Viimeisessä erässä vasta alkoi myös löytymään oikeaa asennetta. Pitää muistaa, että vaikka vastassa on mikä joukkue tahansa, niin se pitää haastaa ja taistella jokaisesta pisteestä. Seuraavassa kohtaamisessa uskon meidän pystyvän paljon parempaan.

ZAGU-Tähtiä aika normaaliin tyyliin:
Tiia - Vastaanoton ja puolustuksen tukipilari. Tsemppasi alusta loppuun.
Suvi - Hyviä hyökkäyksiä ja horjutti syötöillä vastapuolen vastaanottoa.
Late - Hyvää asennetta, torjuntoja ja valmiutta vaikka vastaanottoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti