Ensimmäinen sarjapeli on sitten paketissa. Erilaisten ulkomaanmatkojen ja töiden vuoksi meillä on ollut viimeaikoina paljon pelaajia poissa, mutta nyt tilanne oli ONNEKSI toinen - 11 pelaajaa paikalla ja vain yksi keskipelaaja puuttui. Hienoa, ettei tarvinnut pelata samanlaisilla viritelmillä kuin OsVa -turnaus ja harjoituspeli SunVolleytä vastaan.
Pelin alussa päätin heti kokeilla systeemiä jota ei koskaan olla oikeasti kokeiltu - Suvi hakkurin paikalta yleispelaajaksi jolloin saadaan Marjo yhtäaikaa hakkuriksi. Tällä ajattelin saavani meille lisää hyökkäysvoimaa ja sitähän tuli. Suvi kuitenkin on treenaillut vastaanottoa yleispelaajien kanssa, joten vastaanoton suhteen olin luottavainen. Muut aloitusseitsikon pelaajat sitten olivat Anu (PA), Mira (LIB), Tiia (YP), Saija (KP) ja Elisa (KP).
Ensimmäinen erä lähti nihkeästi liikkeelle ihmeellisenä kankeutena joka varmaan johtui alkujännityksestä. OsVa pääsi jo 6-3 johtoon. Sitten peli alkoi rullata - puolustus liikkui, passit olivat tarkkoja ja varsinkin Suvi hakkasi palloja kenttään. 7-10, 7-13 olivat OsVan aikalisät, mutta ne eivät tahtia hidastaneet. Vastapuolen vastaanotto oli epätarkkaa helpottaen meidän puolustusta huomattavasti. Loppulukemat 9-25 yllätti kuitenkin itsenikin vaikka voittoa odotinkin.
Toiseen erään samalla systemillä ja peli rullasi yhtä hyvin. Tiialle paljon passeja joista paljon hyviä hyökkäyksiä - ei ehkä niin paljon tappoja mutta paljon vaikeita, jolloin taas kontrolli pelistä pysyi meillä. Suvi jatkoi tehokkaana verkolla ja Marjo väläytteli kovia lyöntejä yllättäen varsinkin 1-paikan hyökkäyksillä. Keskareiden kanssa pelattiin muutama siirto ja takapaterikin hyvillä tehoilla vähillä virheillä. Libero noukki palloja peliin tarkasti, joten meillä ei ollut mitään hätää. Erä jälleen selvästi 12-25 meille.
Kolmannessa erässä sitten peli lähti tosi takkuisesti liikkeelle, vaikka kaikkien pitäisi tietää kuinka takkia ei saa avata missään vaiheessa. Alku oli kankeaa, mutta varsinkin kun onnistuttiin vielä menemään väärään järjestykseen, niin peli sekosi täysin. Siis järjestys laitettiin oikeaksi, mutta jotenkin kaikilla katosi ajatus pelistä. Pöytäkirjan mukaan oltiin ainakin 12-3 tappiolla, mutta hiljalleen ote alkoi löytyä. Muutamia tärkeitä torjuntoja, keskittymistä, hyviä hyökkäyksiä, puolustuksia ... 23-20 oltiin vielä lopussa tappiolla, mutta kurottiin peli 23-23 tasatilanteeseen jossa jo huomasi, kuinka pallo alkoi poltella vastustajien näpeissä. 23-25 meille ja roppakaupalla itseluottamusta joukkueelle.
ZAGU tähtiä jaetaan seuraaville pelaajille:
*** Tiia: Vastaanotot, puolustukset ja syötöt joukkueen parasta, hyökkäypeli lähes virheetöntä.
** Suvi: Ehkä parasta hyökkäyspeliä Suvilta mitä olen koskaan nähnyt, plus lukuisia tärkeitä puolustuksia plus OK vastaanotot. Syöttö ei tässä pelissä kulkenut.
* Anu: Tarkkaa ja virheetöntä peliä. Tilastojen valossa passit menivät sinne minne pitikin, eli oikeita pelaajia ruokittiin.
Tästä on hyvä jatkaa, kunhan nöyryyttä tekemiseen ei menetetä helposta voitosta huolimatta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti