Lentopallokausien "väliajalla" on tullut opiskeltua valmennusjuttujaa muutamien kirjojen ja netin voimalla. Yksi mukavimmista ja innostavimmista asioista on ollut huomata artikkelejen ja kirjojen tukevan omaa käsitystäni oppimisesta - oppia voi jos niin itse haluaa ihan iästä riippumatta. Tietenkin oppiminen vaatii paljon, mutta se myös antaa paljon. Jos tämä kirjoitus innostaa edes yhtä ihmistä (minun lisäksi), niin tämä oli kirjoittamisen arvoista.
Herra nimeltä John W. Gardner kirjoitti näin hienosti oppimisesta :
"Yksi syistä miksi vanhemmat ihmiset ovat taipuvaisia oppimaan vähemmän kuin nuoremmat on, että he ottavat vähemmän riskejä. Oppimiseen sisältyy riski epäonnistumisesta ja siitä vanhempana ei pidä. Vauvana, kun opitaan asioita ilmiömäisellä vauhdilla - vauhdilla johon emme enää koskaan enää pääse - koetaan valtava määrä virheitä. Tarkkaile heitä, kuinka he lukemattomia kertoja yrittävät ja epäonnistuvat. Huomioi kuinka vähän epäonnistumiset lannistavat heitä. Jokaisen kasvetun vuoden jälkeen he ovat entistä vähemmän huolettomia epäonnistumisistaan. Teini-ikään mennessä riskinotto on vähentynyt huomattavasti epäonnistumisen pelossa ja aivan liian usein myös vanhemmat ohjaavat lapsia pelottelemalla, rankaisemalla virheistä tai korostamalla liikaa onnistumisten tärkeyttä. Keski-ikään mennessä suurimmalla osalla meistä on päässään jättimäinen luettelo asioista joita emme aio yrittää uudelleen, koska olemme niitä kerran yrittäneet epäonnistuen - tai yrittäneet kerran ja onnistuneet huonommin kuin meidän itsetunto vaatisi."
Ihan itse suomensin parhaani mukaan, joten ei varmaan mikään täydellinen käännös. Asiat pätevät kuitenkin kaikkeen oppimiseen, kuten vaikkapa lentopallotekniikkaan ja niinsanottuun pelisilmään.
Pidin myös erityisesti Carol Dweckin tutkimuksista joissa haastetaan ihmisten "mielentila". Jos olet päättänyt että on asioita joita et voi oppia "kiinteä-mielentila" (mixed mindset), et silloin myöskään opi. Uskotaan ihmisten synnynnäiseen lahjakkuuteen erilaisissa taidoissa ja että harjoittelu on turhaa mikäli asiassa ei ole lahjakas.
Jos taas sinulla on "kasvun-mielentila" (growth mindset), niin kehittymiselle on hyvät pohjat, sillä uskot että taitavaksi tullaan harjoittelemalla ja haastamalla vaikeita asioita.
Carol Dweckin tutkimusten perusteella avain hyväksi tulemiseen ei ole niinkään kyvyt, vaan se suhtaudutko taitoon periytyvänä asiana vai asiana jonka voi itselleen kehittää.
"Opiskelu- ja oppimistaidot ovat passiivisia kunnes ne saadaan herätettyä aktivoivalla ainesosalla", Dweck kertoo. Opiskelijat saattavat tietää kuinka opiskella, mutta eivät halua mikäli uskovat ponnistelun turhaksi. Dweck on osoittanut tutkimuksilla ihmisten oppivan "kasvun-mielentilaan" joka auttaa merkittävästi parantamaan suorituskykyä. Tutkimuksissa koululaisille hän osoitti ryhmän jolle opettettiin "kasvun-mielentilasta" oppivan paremmin kuin ryhmän jotka muuten saivat samaa opetusta.
Kukaan ei tietenkään tunnusta olevansa "kiinteän-mielentilan" omaava, mutta sehän onkin hiukan kärjistetty. Kannattaa kuitenkin pyrkiä ravistelemaan viimeisetkin rippeet epäuskostaan oppimiseen ja pyrkiä aina kehittymään epäonnistumisista huolimatta.
Itselleni paras todiste vanhempana taitojen kehittymiseen on tullut harrastamani rullalautailun parista. Lopetin kyseisen harrastuksen joskus 20 vuotta sitten aloittaen uudelleen pari kesää sitten. Nyt 35-vuotiaanakin olen oppinut uusia temppuja joita en silloin 20 vuotta sitten osannut. Samalla kyllä on saanut heittään nurkkaan liiallisen virheiden välttelyn vaikka se välillä onkin tehnyt kipeää.
Loppuun sopii pari tyypillistä suomalaista lannistavaa sananlaskua :
"Ei vanha koira uusia temppuja opi" ja "Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa" ... nämä ovatkin omiaan kannustamaan meitä uuden oppimisessa ;)
Artikkeleita aiheesta Lontoonkielellä netti pullollaan. Tässä yksi esimerkki : Fixed mindset vs growth mindset
Ja hieno PDF-kaaviokuva aiheesta : Dweck mindset
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti