Semmosta. Vieraspeli Muhoksella mukana kaikki paitsi Taru ja Tiia. AnuE oli vielä edellisen päivän kuumeessa, mutta nyt aikoi olla pelikunnossa.
Eka erä ja radalle AnuE, AnuR, Anna, Laura, Elisa, Suvi ja Niina. Peli kulki hyvin näin kuusikkona, kun vastaanotto toimi hyvin ja puolustus liikkui. Ongelmana oli väliin tulleet omituiset pisteputket ja laitahyökkäysten tehottomuus. Tietenkin pitää kehua myös vastustajan puolustusta, mutta kyllä me aika paljon tehtiin laidasta virheitä ja lisäksi ne muut lyönnit menivät aika odotettaviin sektoreihin. Lisää pitäisi saada variaatioita lyöntipeliin. Väliin valmentaja oli pihalla ja teki ristikkäisvaihdon päin per*että, mutta se toikin mukavasti focusta kentälle, joten en ottanut sitä takaisin. Eli Pia ja Heli kentälle. Kuitenkin erä hävittiin 25-17 lähinnä parin syöttövuoron notkahduksen vuoksi. Muuten erä aika tasaista vääntöä.
Toinen erä sitten oltiin parempia. Pelattiin hyvin, liikuttiin asennetta oli ei tullut niitä notkahduksia. Jossain vaiheessa Pia Elisan tilalle lähinnä syöttämään, mutta samalla sai jäädä kentälle. Ristikkäisvahdolla Maija ja Heli kentälle, joka toimi hyvin. Loppuun sitten otettiin se puuttuva notkahdus ja henkinen jäätyminen jota alkuerässä ei nähty. Taisi meillä olla eräpallot tilanteesta 22-24, mutta loput pallot annettiin kaikki Muhokselle ja nekkuun 26-24. Ei paljo aikalisät auttanut.
Kolmanteen erään sitten Heli passaamaan, kun Anulla alkoi voimat loppua flunssan vuoksi. Ristivaihdon lupasi kuitenkin jaksaa. Heli siis passaamaan ja Pia yhä jatkoi keskarina. Hel*etin pitkä notkahdus taas ihan hyvän alun jälkeen ja annettiin Muhokselle ainakin 10 pistettä melkein ilmaiseksi. AnuR turhaantui hyökkäykseensä kokonaan ja Saija tilalle lyömään palloa laidasta. Tämä tapahtui siinä vaiheessa, kun oltiin tehty ristivaihto siten että Maija oli hakkurina ja Anu taas passaamassa. Maija kävi siinä sopivasti nostamassa ja heti nostikin pallon nekkuun vaikka aika kylmänä kentälle tulikin. Loppuun pieni piristyminen vähän siisti lukemia, jotka olisi voinut olla vielä karmeammat. 25-15 ja 3-0 hävitiiin niinkuin ukot :(
Zagu -tähtien sijaan annetaan Zagu -plussia. Plussissa kun on vähemmän sakaroita kuin tähdissä, niin nämä on vähän niinku puolikkaita tähtiä :
+++ Anna pelasi hyvin. Ennakkoluulottomasti hyökkäsi nostaen ja puolustaen itsevarmasti. Vielä kun saadaan enemmän ykkösnostoja ja syöttöön rohkeutta, niin kyllä kelepaa :)
++ AnuE passasi tarkasti ja nyt sekoittikin peliä hiukan tavallista rohkeammin. Harmi että flunssa oli syönyt voimia.
+ Viimeinen plussa vielä jaetaan puoliksi Suvin ja Niinan kanssa. Suvi hyökkäsi hyvin, mutta hiukan pitäisi saada suuntia lisää, jottei hyvällä sektoripuolustuksella saada noin hyvin palloja ylös. Niina taas nosti ja puolusti OK, mutta vielä noissa notkahduksissa pitäisi pystyä omalla suorituksella auttaa joukkue ojasta.
Mitä sitten? Vielä liikaa syötöissä haparoitiin ja annettiin ilmaisia pisteitä. Esimerkiksi 2-erän alussa kun Muhos johti meitä 3-1, oltiin tehty itse 2 syöttövirhettä. Ei näin!! Laitahyökkäyksiä pitää treenata lisää ja rehellisesti vähän oli Tiiaa ikävä ... en tiedä olisiko auttanut, mutta ainakin olisi ollut enemmän vaihtoehtoja. Lisäksi muutamia ongelmakohtia huomasin meidän torjunta/puolustuspelissä joita tällä viikolla tullaan treenaamaan, mutta niistä ei täällä blogissa huudella :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti