12. lokakuuta 2009

Focusta ja Solidaarisuutta

ONMKY - Utajärven Urheilijat 3-0 (25-18,25-13,25-13)

Ensimmäinen kotipeli Tuiran vastapestyllä lattialla ;) Vastustajana Utajärven Urheilijat, jonka ennakkoon arvioin helpohkoksi vastustajaksi. Tämä tarkoittaa että mikäli peli lähtee hyvin pyörimään olisi mahdollisuuksia saada kaikille peliaikaa. Kuitenkaan yhtään erää ei lähdetä antamaan ilmaiseksi, eli tosissaan ollaan ja mikäli peli ei kulje vaihtoja tehdään. Eikä tietenkään ketään lähdetä aliarvioimaan, sillä huonolla asenteella joukkue voi hävitä kenelle tahansa. Valmentaja-Guru Anna-Leena Eskolan sanoin "Nainti pörsent konsentreissön givs juu fifti pörsent risalts".

Tällä kertaa joukkueesta oli poissa Taru, Niina ja Pia - joista vastaaviin rooleihin kyllä riitti pelaajia, mutta Niinan tilalle piti miettiä libero. Libero kun on kuitenkin joukkueelle erittäin tärkeä pelaaja päätin kokeilla Anu R:ää liberona. Hetkeäkään en epäillyt ettei Anu olisi hyvä liberona, mutta samalla menetin mahdollisuuden käyttää häntä yleispelaajana.

Ensimmäiseen erään AnuE (passari), Suvi (hakkuri), Tiia (yp), Anna (yp), Elisa (KT), Saija (Kt) ja liberoksi siis AnuR. Alku oli yllättävän nihkeää, mutta onneksi oma syöttö pysyi sen verran pahana, että peli saatiin siitä huolimatta käyntiin. Annallakin alkoi piennen alkujänskäyksen jälkeen vastaanotto ja puolustus toimimaan, mikä on YP:llä tärkein tehtävä ja vasta sitten saa miettiä hyökkäystä. Yksi aikalisä käytettiin tilanteessa 12-7, kun Utajärvi meinasi saada pelistä otetta. Loppuerästä vaihdettiiin Heli passaamaan Anun tilalle, jotta seuraavaan erään ei tarvitsisi Helin lähteä ilman pelituntumaa. Erä meille 25-18.

Toiseen erään Heli passaamaan ja Maija yleispelaajaksi Annan tilalle. Hyvää peliä ja muutamia hyviä syöttöputkia, varsinkin Suvin syöttöputki oli murhaavan hyvä. 25-13 on aika selkeät loppunumerot erälle.

Kolmanteen erään Anna takaisin yleispelaajaksi Tiian seuraksi, Maija hakkuriksi Suvin tilalle ja Laura keskelle Elisan tilalle. Erän alkuun taidettiin johtaa jo 5-0, mutta sitten ote herpaantui. Jokainen teki virheitä vuorollaan ja siitä se sitten kasaantui vähän varkain 1-2 pistettä per syöttövuoro. 10-16 oltiin tappiolla, kun aikalisällä mietittiin kuinka saadaan erä hoidettua kotiin. Todettiin että oma peli riittää, kunhan siihen keskitytään ja ollaan hereillä. Kiriminen alkoi ja jossain 13-17 ja 21-20 tilanteiden välissä vaihdoin Suvin takaisin hakkuriksi. 21 pisteen kohdalle mentiin rinnalle ja jos oikein muistan niin 23-23 tilanteen jälkeen vasta noustiin ensimmäisen kerran johtoon ja suoraan erävoittoon. Jäätävä loppukiri ja huonosta erän puolestavälistä pystyttiin kääntämään kuuden pisteen tappioasema erävoittoon.

Itse olen oikein tyytyväinen peliin. Kaikille pelaajille saatiin peliaikaa ja siten toivottavasti tärkeää kokemusta loppukautta ajatellen. Pelissä tehtiin paljon virheitä, mutta ratkaisevilla hetkillä keskityttiin riittävästi eikä vastustajalle annettu yhtään erää. Mielumminhan tietenkin olisimme pelanneet ilman minkäänlaisia notkahduksia, mutta eiköhän meidän otteet parane kauden edetessä. Myös muutamia hienoja yksilösuorituksia pelissä nähtiin ... loistavia puolustuksia ja uhrautumisia varsinkin Tiialta ja Anulta, suipan syöttöputki, Helin takapassit tyhjille, ... Eihän niitä kaikkia enää muista :)

AI NIIN!!! Jälkeenpäin pöytäkirjaa tutkiessani hämmästytti minua Utajärven liberopelaaminen. Pöytäkirjan mukaan UU:lla oli pelaaja 8 (Eeva Rajala) libero ja 4 (Kaisa Honkanen) varalibero. Näin Utajärvi pelasi kaksi ensimmäistä erää. Mutta kolmanteen erään tehtiin aivan oikein sääntöjenmukainen liberovaihto, eli 4 liberoksi 8:n tilalle, MUTTA!! Numero 8 menikin kentälle!?!? Eihän sen näin pitänyt mennä. Libero joka vaihdetaan pois ei enää voi pelata kyseisessä pelissä. Ainakin näin minä ymmärrän uutta liberosääntöä. Jälleen kerran (flaskback eräästä Kisko -pelistä) olisi pitänyt valmentajan pitää kirjaa vastapuolen vaihdoista.
EDIT by SAKU ->> Vaihto meni oikein ja Saku oli väärässä ... kommenteissa asiasta tarkennusta :D

Miten sittenFocus ja solidaarisuus liittyy peliimme? En tiedä, mutta näistä "visaisista" sanoista vaihtopenkillä keskusteltiin Apuvalmentajana toimineen Pulukkisen Tarzanin kanssa.

"Kohti uusia treenejä ... ja niiden yli!" - Zzagu Valovuosi

4 kommenttia:

  1. Itse tuli missattua tuomareiden kauden aloituspalaveri, mutta silti luulen tietäväni säännöt :) Eli jos liberoa vaihdetaan erätauolla saa edellisessä erässä liberona ollut pelata "normaalipelaajana". Kesken eränhän libero voi vaihtaa vain loukkaantumisen takia. Tämä loukkaantunut tai "loukkaantunut" pelaaja ei enää voi pelata kyseisessä pelissä.

    Vielä suora lainaukset sarjamääräyksistä:
    (http://www.lentopalloliitto.fi/mp/db/file_library/x/IMG/237616/file/Sarjamaaraykset2009-10paivityssyyskuu.doc)

    "Liberopelaajan nimeäminen
    Joukkueilla on oikeus nimetä pelaajalistan (12 pelaajaa) joukosta enintään kaksi (2) liberopelaajaa
    Molemmat liberopelaajat on merkittävä pöytäkirjaan ennen ottelun alkua erilliselle niitä varten varatuille riveille.
    Ennen kunkin erän alkua joukkueen valmentaja nimeää pelaavan liberopelaajan..."

    "Liberon uudelleen nimeäminen
    Valmentajalla ei ole oikeutta vaihtaa erän aloittavaa liberopelaajaa erän aikana.
    Erään nimetyn liberopelaajan loukkaantuessa hänet on korvattava ko. erässä ensisijaisesti pöytäkirjaan merkityllä toi-sella liberopelaajalla, mikäli tämä ei ole kentällä pelaavassa kokoonpanossa tapaturman sattuessa. Muissa tapauksissa liberovaihto suoritetaan lentopallon virallisten pelinsääntöjen mukaisesti. Tämä vaihto tulee merkitä pöytäkirjan huomautussarakkeeseen.
    Loukkaantumisen takia vaihdettu libero ei voi enää palata peliin ko. ottelun aikana."

    VastaaPoista
  2. Näköjään jäi lainauksesta tärkein osa pois. Eli: "Liberopelaajan nimeäminen
    Joukkueilla on oikeus nimetä pelaajalistan (12 pelaajaa) joukosta enintään kaksi (2) liberopelaajaa
    Molemmat liberopelaajat on merkittävä pöytäkirjaan ennen ottelun alkua erilliselle niitä varten varatuille riveille.
    Ennen kunkin erän alkua joukkueen valmentaja nimeää pelaavan liberopelaajan. Jos joukkueella on toinen liberopelaa-ja, voi hän toimia erässä normaalina kenttäpelaajana."

    VastaaPoista
  3. Aivan oikein APL kirjoitat tuosta libero säännöstä, ja tässä pelissä kaikki on mennyt ihan oikein ja sääntöjen mukaan..kannattas tutustua kaikkien pelaajien ja valmentajien kunnolla ennen kauden alkua jo sarjamääräyksiin, niin asiat olisivat sitten selvillä ja turhilta jutuilta säästyisi aika moni.

    VastaaPoista
  4. Juups, Junnu mulle selvensikin tuossa aikaisemmin päivällä noita sääntöjä. Tuossa APL:n linkissä oli selvästi kyllä sanottu ja olen näköjään lukenut säännöt jostain ihan muualta. KV säännöthän ei ole liberon osalta voimassa, mikä mainittiin myös jossain ... Syyskuun puolessavälissä taisi vielä olla että 1-sarjat ja alemmat pelaa KV-säännöillä jolloin saisi joukkueessa olla 14 pelaajaa ja sitten päätettiinkin että kaikki pelaa Suomen liiton omilla sovelluksilla.

    Liiton sivuilla oli joku teksti aikaisemmin josta minä sain sen kuvan että kun kerran vaihdat liberon (erän alkuun), niin alkuperäinen libero ei saisi enää pelata ollenkaan. Tuo "uusi sääntöhän" tekee asiasta jälleen paljon helpomman ja paremmin joukkuetta palvelevan. Hyvä niin.

    Ennen kauden alkua tutustuin sääntöihin erittäin hyvin, mutta näköjään tutustuin jo liian aikaisin eikä kaikki muutokset näköjään menneet perille.

    Pitäisi liiton kirjoitta jonnekkin YHTEEN PAIKKAAN ne säännöt joita normaali-ihmiset käyttävät, kun ainakin kuvittelisin ettei suurin osa pelaa näitä "kansainvälisiä" pelejä. Lisäksi olisi mukava olla joku kanava jota kautta nämä jutut selviäisi, esimerkiksi postitettaisi sääntömuutoksista tiedota yhteyshenkilöille. Valitettavasti kun liiton sivut poskee infoa MikkoEskosta ym, ja nämä kun eivät itseä kiinnosta. Lisäksi Hotsport ei liene kauhean virallinen palsta :D

    Parasta tässä on, että nyt tiedän että meidän päiväkirjaa lukee joku muukin kuin minä itse :D

    Jatkan siis kautta hiukan ... ööö ... oppineempana ... en tiedä tulinko yhtään viisaamaksi ;)

    VastaaPoista